Maarit Arvola, muokattu 12.12.2025

Kansainvälinen, monimuotoinen ja uutta luova. Nämä sanat kuvaavat hyvin Berliiniä ja sen yritysympäristöä.
Berliini onkin varsinainen yrittäjyyden Mekka, sillä kaupunkiosavaltiossa perustetaan vuosittain noin 40 000 uutta yritystä ja 500 startup-yritystä. Erityisesti ohjelmisto- ja tekonlogia-ala ovat vahvoja, mutta myös luova talous ja kansainväliset yhteistyöt kukoistavat.
Berliini on myös karismaattinen metropoli, joka houkuttelee nuoria ja korkeasti koulutettuja kaikkialta maailmasta. Kaupunki tarjoaa erinomaiset verkostot ja luovan ympäristön, mikä onkin kaupungin yrityskentän yksi keskeinen kilpailuetu. Tämä näkyy sekä arjessa ja käytännön hankkeissa että myös luovan alan klustereissa.
Tietyssä mielessä kaupunki on kuin vertauskuva yrittäjyydestä. Yrittäjyyden ytimessä on uusien, luovien ratkaisuiden löytäminen. Yrittäjähenkinen ihminen kokee ongelmat mahdollisuuksina ja pyrkii luomaan niiden pohjalta jotain uutta, josta on hyötyä ei vain hänelle itselleen, vaan monille muille. Yrittäjyydelle onkin ominaista tuntemattoman maaperän kartoittaminen. Tyypillisiä yrittäjän ominaisuuksia ovat riskinottaminen, oppiminen epäonnistumisista, sisäinen motivaatio, peräänantamattomuus ja sitkeys sekä halu kehittää itseään.
Ennen kuin pääsee toteuttamaan itseään yrittäjänä, on kuitenkin perustettava yritys. Perustamiseen tarvitaan tietoa ja ymmärrystä siitä, mitä yrittäjyys tuo mukanaa. Pelkät faktat merkitsevät, luulot ja kuvitelmat ovat perustamisvaiheessa todella suuri riski ja tosiasiallisen tiedon puute voi johtaa isoihin ongelmiin.
Berlinisti-blogi syntyi aikoinaan ajatuksesta jakaa selkokielistä ja kokemukseen pohjautuvaa tietoa suomalaisille, jotka haluavat ryhtyä yrittäjiksi Saksassa. Jo peruskäsitteet poikkeavat Suomessa ja Saksassa toisistaan, vaikkakin käytännössä erot eivät loppujen lopuksi ole kovin suuria. Lisäksi byrokratia ja verottaja voivat ensin tuntua pelottavilta. Blogin tarkoitus on lieventää painetta ja jakaa tietoa kertomalla tiettyjä perusasioita pähkinän kuoressa lyhyesti ja ymmärrettävästi.
Yrittäjyyden lisäksi Berlinisti-blogissa on nyt myös Tekoälyn perusteet -kategoria, jossa sukelletaan tekoälyn maailmaan. Tekoäly ei ole enää vain teknologia-alan hypetystä – se on arjen työkalu, joka voi helpottaa yrittäjän elämää monin tavoin:
Tekoäly (englanniksi AI eli artificial intelligence tai saksaksi KI eli künstliche Intelligenz) tarkoittaa koneiden kykyä jäljitellä ihmisten ajattelua ja oppimista. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tietokoneohjelma osaa tunnistaa kuvista esineitä, vastata kysymyksiin ihmismäisesti tai tuottaa sujuvaa tekstiä eri kielillä.
Tekoäly ei ole yksi yksittäinen teknologia, vaan joukko erilaisia menetelmiä, joiden avulla kone oppii käsittelemään dataa, tekemään päätelmiä ja tuottamaan sisältöä. Tällä hetkellä erityisen keskeisiä ovat generatiivinen tekoäly eli GenAI ja suuret kielimallit (LLM eli Large Language Models), jotka on koulutettu valtavilla tekstimäärillä. Tämä tekoälylaji kykenee esim. tuottamaan tekstiä ja kuvia, vastaamaan kysymyksiin, ohjelmoimaan ja kääntämään kieliä.
Tekoäly ei siis ole mystiikkaa tai scifiä, vaan käytännöllinen ja nopeasti yleistyvä työkalu, joka voi auttaa myös yrittäjiä arjen työtehtävissä: tiedonhaussa, sisällöntuotannossa, asiakasviestinnässä, markkinoinnissa ja monessa muussa.
Huomaathan, että blogi ei korvaa ammattilaisen antamaa henkilökohtaista yritysneuvontaa eikä viranomaisten määräyksiä. Ainoastaan ammattilainen saa antaa yritysneuvontaa ja veroneuvontaa tai lakineuvontaa. Tämän blogin kirjoittaja on kääntäjäyrittäjä ja tekoälykouluttaja, joten hän saa antaa neuvontaa vain käännöksiin, monikieliseen viestintään ja tekoälyyn liittyvissä asioissa.
Teksin kirjoittamisessa hyödynentiin seuraavia tekoälysovelluksia: Chat GPT 5 ja Perplexity Pro.
Maarit Arvola 7.11.2022
päivitetty 12.11.2025
DE: Um dir ein optimales Erlebnis zu bieten, verwenden wir Technologien wie Cookies, um Geräteinformationen zu speichern und/oder darauf zuzugreifen. Wenn du diesen Technologien zustimmst, können wir Daten wie das Surfverhalten oder eindeutige IDs auf dieser Website verarbeiten. Wenn du deine Zustimmung nicht erteilst oder zurückziehst, können bestimmte Merkmale und Funktionen beeinträchtigt werden.
FI: Parhaan mahdollisen käyttökokemuksen mahdollistamiseksi sivustolla käytetään tiettyjä tekniikoita, kuten esim. evästeitä, joiden avulla voidaan tallentaa ja/tai käyttää laitetietoja. Jos annat suostumuksesi näihin tekniikoihin, saatamme käsitellä tällä verkkosivustolla joitakin tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia. Jos et anna suostumustasi tai peruutat suostumuksesi, sivuston jotkin ominaisuudet ja toiminnot saattavat heikentyä.