Berlinisti kansikuva

Ahoi!

Olen suomalainen kääntäjäyrittäjä Berliinissä. Olen siis ihan supisuomalainen Maarit, mutta olen asunut puolet aikuiselämästäni Berliinissä ja toisen puolet Suomessa. Ensimmäisen kerran asuin Berliinissä villillä 90-luvulla. Sitten veri veti takaisin pohjoiseen ja muutin Helsinkiin, jossa opiskelin yliopistossa germaanista filologiaa ja työskentelin metrojunankuljettajana. Ensimmäisen yritykseni perustin jo opiskeluaikana.

Nainen ja oranssit aurinkolasit

Maisterin tutkinnon jälkeen ulkomaat alkoivat taas kutsua ja kävin pyörähtämässä Lontoossa, jossa kuitenkin tajusin, että berliiniläinenhän minä olen. Palasin siis kotiin Berliiniin ja perustin vuonna 2016 Saksassa toiminimen.

Nämä käänteet olivat mahdollisia, koska kääntäjäyrittäjänä työpaikkani on siellä, missä läppärini on. Asiakkaani puolestaan voivat olla millä tahansa mantereella. Itsensätyöllistäminen ja yrittäjyys ovat siis olleet elämässäni olennaisia ja ratkaisevia elementtejä. Ne ovat tuoneet minulle vapautta ja mahdollistaneet kansainvälisen elämäntyylin.

Toisaalta yrittäjänä kannan myös itse kaikki riskit ja vastuut ja lakisääteiset velvollisuudet. Yrittäjän on itse tiedettävä, miten asiat ovat – tai ainakin miten niiden pitäisi olla ja hankkittava ammattilainen hoitamaan hommat.

Mielestäni yrittäjyyteen liittyvät asiat ovat mielenkiintoisia, koska ne kertovat yhteiskunnasta, jossa elän, oli sitten kyse yritysmuodoista, verotuksesta, digimarkkinointiin liittyvästä lainsäädännöstä, käännöstekstien tarpeesta tai erikoissanastoista.

Blogini on tarkoitettu antamaan yleiskuvaa siitä, mitä asioita itsensätyöllistäjän toimintaan kuuluu ja mitä tulee ottaa huomioon. Jos tietää edes tämän, osaa etsiä tietoa, kysyä oikeita kysymyksiä ja hakea neuvontaa – tai tehdä itse.

Blogista on siis hupia ja hyötyä sinulle, joka harkitset toiminimen perustamista tai olet juuri perustanut toiminimen Saksassa. Ja tietysti toivon siitä olevan iloa myös muille aiheista kiinnostuneille!

Minulle yrittäjyys on mahdollistanut lentämisen monissa sfääreissä. Toivottavasti se on sitä myös sinulle. Ei muuta kuin turvavyöt kiinni ja lentoon!

M. Suurosen Futuro WeeGeessä.

Blogin kirjoittaja on Berliinissä asuva kääntäjäyrittäjä, joka on erikoistunut markkinointiin. Lisätietoja löydät osoitteesta www.arvotext.com.